Tällä viikolla olo on ollut hieman turvonnut, eikä iltaisin ole yhtään nälkä. Jotenkin koen, että iltapala on ollut liikaa. Onneksi ens viikolla hiilarit vähenee hieman. Tää on ollut tosi helppoa kyllä henkisesti. Tosin myönnän, että näin viikonloppuina sitä vaan kaipaa jotain extrasyömistä tai herkkuja, ihan kuin se olis ainoa keino "nollata" työviikko. Siitä vaan on niin tullut tapa. Perjantaina ihan masensi, kun ei saanut mennä kauppaan hakemaan irtokarkkeja ja muuta hyvää. En tietenkään sortuisi, ja tästä ajatuksesta olis tärkeä päästä eroon ja oppia viettämään viikonloppuja muuten kuin syömällä. Ei mun varsinaisesti tee mieli mitään makeaa, esim. jos kaveri vieressä syö karkkia. Mutta se on joku kummallinen pinttynyt tapa.
Mutta oon aivan älyttömän iloinen, miten hyvä olo tästä tulee ja kuntokin on kohonnut selvästi. Oon tehnyt kolme treeniä tällä viikolla, kaksi aamulenkkiä (mm.tänään) ja olin kerran vesijuoksemassa. Oon tyytyväinen liikunnan määrään. Huomenna vaaka kertoo tämän kakkosviikon tuloksen. Jännittää hieman..
Kivaa aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille :)
the struggle you're in today, is developing the strength you need for tomorrow
lauantai 17. toukokuuta 2014
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Eka viikko takana
Viikko sitten lähdettiin tästä:
Tänään oli punnituspäivä. Ekan viikon pudotus on -2.5kg. Paino tänä aamuna siis 117.5kg. Wuhuu! Kyllä mä tuosta iloitsen, monella muulla ei ollut tippunut ollenkaan. Joillakin tosin se 5kg. Joka tapauksessa, ei tätä oloa voi vaa'alla pelkästään mitata, vaan ylipäätään hyvällä ololla.
Ruokavaliota on ollut todella helppo noudattaa. Ainoastaan perjantaina Citymarketissa tuli fiilis jotenkin tottumuksen vuoksi, että tekisi mieli vaaleaa leipää ja karkkia/suklaata. Mutta se meni aika nopeasti ohi, enkä mä ikimaailmassa sortuisi tuollaiseen kun suurempana haaveena on kilojen poislähtö. Ja vielä konkreettisempana haaveena mulla on raskaus ja lapset ylipäätään.
Ehkä hippusen stressaavaa on jatkuva tiskinmäärä, nyt kun ruokaa saa olla laittamassa jatkuvasti ja rasioita tulee älyttömästi :D Onneksi meillä mies tykkää tiskata, mua lähinnä häiritsee jatkuva keittiön sotkeminen :D Pistetäänpäs vähän ruokakuvia tältä viikolta.
Ja liikkunut olen myös :-) Keskiviikkona, eilen ja tänään 45min sauvakävelylenkki. Siihen päälle kotitreenit. Oon tosi ylpeä itsestäni, et oon kyennyt tähän kaikkeen ilman motivaation laskua. Yleensä tylsistyn etenkin liikuntaan tosi nopeasti. Toivottavasti treenit ja lenkit säilyy mun viikoissa.
Viikonloppu on mennyt ihanan rennoissa merkeissä. Eilen torilta haettiin tuo kuvassa oleva jättimäärä kasviksia, sitten käytiin ostamassa Monopoly, kun tykätään pelata lautapelejä. Tarkoitus ois tänään pelailla. Eilinen ilta meni Euroviisuja katsoessa :) Mä niin odotan kesälomaa, joka on heinäkuussa. Kesäkuussakin on kaikkea kivaa ohjelmaa, kunhan menis tää toukokuu nopeasti!

Vähän vitamiinia aamusta... |
Torilta nämä kaikki 15€.. siellä käyn jatkossakin :) |
Ja liikkunut olen myös :-) Keskiviikkona, eilen ja tänään 45min sauvakävelylenkki. Siihen päälle kotitreenit. Oon tosi ylpeä itsestäni, et oon kyennyt tähän kaikkeen ilman motivaation laskua. Yleensä tylsistyn etenkin liikuntaan tosi nopeasti. Toivottavasti treenit ja lenkit säilyy mun viikoissa.
Viikonloppu on mennyt ihanan rennoissa merkeissä. Eilen torilta haettiin tuo kuvassa oleva jättimäärä kasviksia, sitten käytiin ostamassa Monopoly, kun tykätään pelata lautapelejä. Tarkoitus ois tänään pelailla. Eilinen ilta meni Euroviisuja katsoessa :) Mä niin odotan kesälomaa, joka on heinäkuussa. Kesäkuussakin on kaikkea kivaa ohjelmaa, kunhan menis tää toukokuu nopeasti!
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Kuvapostaus ekasta dieettipäivästä
Eilen sitten tuli käytyä ruokaostoksilla valmistautuen Superdieettiin. Samoin vitamiineja tuli hankittua samalla.
Myönnän, että eilen vielä tuli syötyä maailman parasta leipää, irtokarkkeja ja tacoja. Mutta kyllä tätä dieettiä on odotettu, ja oli noiden jälkeen niin hyvä fiilis alkavasta ruokavaliosta :)
Tänään heräsin ihan superinnoissani kahdeksalta aamulla. Otin aamupainon, mikä oli tasan 120 kg. Kilo turvotusta vappuherkuista... otin myös mittoja, joita voin sitten dieetin loputtua laitella vertailun vuoksi. Sitruunaveden jälkeen (ei siis kuulu dieettiin vaan on mun oma juttu) kävin herättämässä mun rakkaani, suostui lähtemään kanssani aamulenkille! :D Tehtiin 45min lenkki tyhjällä vatsalla. Kotona sitten maistuikin aamupala ja aamukahvi.
Tämä sunnuntai on pitkälti koostunut ruoanlaitosta. Ruoan punnitsemista ja jakamista rasioihin. Useampi annos kun kannattaa tehdä kerralla! :) Tältä näytti mun tämän päivän lounas ja päivällinen.
Illemmalla tuli vielä tehtyä kotitreeni. Se oli tosi hyvä, ei ollenkaan liian raskas, mutta kuitenkin tuli hiki. Ilokseni huomasin, ettei siihen mennyt edes puolta tuntia, vaikka tein kaikki kolme sarjaa. Olin alkuun peloissani, jaksankohan tehdä kotitreeniä, mutta kyllä nyt tavoitteena olis joka toinen päivä tehdä se. Vesipulloja käytin painoina, ja lopuksi join proteiinijuoman. Mulla on sellaista Leaderin 100% whey+ proteiinijauhetta, jota lähinnä toi mies käyttää aina salin jälkeen. Nyt minäkin siis. :D
Hyvin sujunut siis dieetin eka päivä täällä, vaakaan hyppään varmaankin ens sunnuntaina niin selviää ensimmäisen viikon tulokset. Haastetta tuo tuleva kiireinen viikko, kun on menoja töiden jälkeen enkä tule suoraan töistä kotiin syömään.. niin ruokaväli tulisi aivan liian pitkäksi, täytyy siis jotenkin kuljetella eväitä mukana. Järjestelykysymys ;)
lauantai 3. toukokuuta 2014
Superdieettailua taas huomisesta alkaen
Heippa!
Mä oon niin innoissani alkavasta Supersize Superdieetistä. Se on siis Fitfarmin järjestämä, suosittu kuuden viikon mittainen nettivalmennus, joka sisältää ruokavalion viikko kerrallaan, treeniohjeet, henkistä valmennusta, foorumin tuen muiden osallistujien kanssa, ruokaohjeita yms. Tuo supersizen ruokavalio ainakaan ekalla viikolla ei ole LÄHESKÄÄN niin tiukka kuin Superdieetissä. Yllättävän salliva on. No se on selvää, että leipä siihen ei kuulu mutta esim. pasta/riisi/peruna/hedelmät kuuluvat ainakin alkuun. En tiedä miten muuttuu sitten viikkojen kuluessa.
Mutta mulla on ostoslista valmiina, ja tänään suuntaan kauppaan tekemään megamäärän ostoksia ensi viikkoa varten. Olen tulostanut kotitreeniohjelman, ja aion sitä ainakin yrittää noudattaa. Suositus olisi 4 kertaa viikossa, mä pyrin ainakin 2-3 kertaa viikossa. Oon niin laiska kotijumppaaja ettei tosikaan! Nautin suunnattomasti luonnossa liikkumisesta, pyöräilystä, ym mutta eläissäni en ole kyennyt sitoutumaan kotijumppaan (ellei lasketa teinivuosien kotiaerobic vhs-kasettia jonka tein kesälomalla joka ikinen aamu :D). Mutta annan mahdollisuuden, koska selväähän on, että liikunta tukee painonpudotusta. Samoin kävelylenkit kuuluvat dieettiin.
Tänään myöhemmin otan aloituskuvat, huomenna aamulla painon ja muita mittoja.
Mua olen kyennyt olemaan aika hyvin ilman herkkuja esim 1-2 viikkoa, eikä oikeastaan nyt vappunakaan tehnyt edes mieli, mutta tavan vuoksi ostin irtokarkkeja, leivoin munkkeja, tehtiin tortilloja ja käytiin vappupäivänä vielä Rossossa syömässä. Huoh... olo on ihan krapulainen. En muistanut miten paljon hyvinvointiin vaikuttaa herkut, nyt kun parin kuukauden aikana on saanut syömisen järkeväksi. Olen siis enemmän kuin onnellinen dieetin alkamisesta. Supersizehän on ihan uusi Fitfarmin nettivalmennus, joka on tarkoitettu mieluusti yli satakiloisille naisille tai yli 120kg miehille. Reilusti ylipainoisille siis.
Mukavaa lauantaita kaikille! :)
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Ihana kevät
Mä olen nauttinut täysillä keväästä. Ilmat on olleet mielettömän hyvät, ja se on saanut ulos kävelylle ja luontoon useita kertoja viikossa. Tehdään nykyään poikkiksen kanssa kävellen 2-4km matkoja esim kauppaan, jotka normaalisti mennään bussilla. Eilen oltiin kolme tuntia kävelemässä ja vähän evästämässä luonnonpuistossa. Oli tosi virkistävää. Ruokailut on sujuneet hyvin, ainoastaan pääsiäisenä tuli vähän herkuteltua. Sen jälkeen en ole yhtään karkkia tai roskaruokaa syönyt, edes nyt viikonloppuna. Olen syönyt suunnilleen näin:
Aamupala: Puuroa (kaura tai neljän viljan) ja maitoa. Kaksi kananmunaa. Kahvi.
Lounas: Lautasmallin mukaan ruokaa töissä. Paljon salaattia/vihanneksia!
Välipala: Rahka esim. profeel tai arlan.
Päivällinen: Kanaa, riisiä ja salaattia tms.
Iltapala: Omena tai ei mitään. Joskus ruisleipä.
Tässä vähän kuvia parilta viime viikolta...
Mä oon suunnitellut osallistuvani Fitfarmin Supersize Superdieettiin, joka alkaa 5.5. Vaikka tarkoitus ei ollut ryhtyä mihinkään dieettiin, mutta nyt tätä järkevää syömistä ja viikkoherkuttomuutta on jatkunut niin pitkään, että koen olevani valmis tuollaiseen tiukkaan dieettiin taas. Ja kotona mulla on maailman paras kannustaja. Olen nyt laihtunut 2,3kg, paino sahannut välillä ylös herkkuviikonloppujen (ja pääsiäisen!) takia mutta tuo on kokonaispudotus. Aika vähän, mutta olen tyytyväinen tähän hyvään oloon mikä on tullut ulkoiluista ja järkevästä syömisestä. Jotenkin vaan näin hidas painonpudotustahti tuntuu tylsältä, ja superdieetissä voisin saada 8-10 kg pois... se olisi mieletöntä!
Paino oli kuitenkin toissa kesänä melkein 134kg ja jos se kesäkuussa sd:n jälkeen olisi vaikka 109kg, olisin NIIN onnellinen. Tänään aamulla painoni oli 119,2 kg :)
Onko muita supersizeen suunnittelevia?

Viikonlopun erikoisaamiainen: Ruisleipä kylmäsavulohella, | avokadoa ja munakokkelia |
Näin alkaa joka aamu: yön aikana happamoitunut vesi johon puristetaan 1/2 sitruuna :) |
Luontoretkellä eväänä kiiviä ja pähkinöitä |
Tämän viikonlopun ainoa herkku: kakkubuffet <3 Itse söin vain tuon valkosuklaakakun, kun muista en niin välittänyt |
Mä oon suunnitellut osallistuvani Fitfarmin Supersize Superdieettiin, joka alkaa 5.5. Vaikka tarkoitus ei ollut ryhtyä mihinkään dieettiin, mutta nyt tätä järkevää syömistä ja viikkoherkuttomuutta on jatkunut niin pitkään, että koen olevani valmis tuollaiseen tiukkaan dieettiin taas. Ja kotona mulla on maailman paras kannustaja. Olen nyt laihtunut 2,3kg, paino sahannut välillä ylös herkkuviikonloppujen (ja pääsiäisen!) takia mutta tuo on kokonaispudotus. Aika vähän, mutta olen tyytyväinen tähän hyvään oloon mikä on tullut ulkoiluista ja järkevästä syömisestä. Jotenkin vaan näin hidas painonpudotustahti tuntuu tylsältä, ja superdieetissä voisin saada 8-10 kg pois... se olisi mieletöntä!
Paino oli kuitenkin toissa kesänä melkein 134kg ja jos se kesäkuussa sd:n jälkeen olisi vaikka 109kg, olisin NIIN onnellinen. Tänään aamulla painoni oli 119,2 kg :)
Onko muita supersizeen suunnittelevia?
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Täällä taas vuoden tauon jälkeen!
Hei vaan kaikille lukijoille, jos te vielä tänne blogiini eksytte! Pitkästä aikaa Iris täällä taas kirjoittelee. Vuoden aikana on tapahtunut niin paljon, iso elämänkriisi joka on nyt toivon mukaan voitettu ja oikeastaan kaikki elämässäni on muuttunut. Työ, kotipaikka, asuinympäristö, mies... Hui :) Viime aikoina on tullut tarve taas alkaa kirjoittelemaan tänne.
Vuoteen en ole laihduttanut. Oon elänyt normaalia elämää, liikkunut välillä enemmän ja välillä vähemmän, lähinnä koittanut selviytyä arjesta. Paino on kuitenkin onneksi pysynyt samana, vaikka vaa'alla en ole välillä kuukausiin käynyt. Toissa viikolla se oli 121,5kg. Syy, miksi nyt olen täällä blogissa, liittyy kyllä painonpudotukseen ;) Tarkoitus ei ole aloittaa mitään dieettiä tai varsinaisesti laihduttaa, mutta vähentää sokeria ja herkkuja, sekä liikkua enemmän. Nyt kaksi viikkoa olen noudattanut sitä, ettei arkena tulisi syötyä karkkia tai töissä leipomuksia, vaan lauantaina olisi karkkipäivä. Perjantaina paino olikin jo 119,9kg eli kyllä tästä hyötyä on. Toiveena olisi saada aina kuukaudessa 2-3kg pois. Oon niin paljon jojoillut elämässäni painoni kanssa, etten halua aloittaa enää mitään dieettiä, vaan ihan oikeasti tehdä hyviä valintoja enkä totaalikieltäytyä mistään, koska se ei sovi mun mielelle. Tää on toiminut hyvin eikä arkisin ole tehnytkään mieli muuta, kun on syönyt kunnon ruokaa.
Liikkunutkin olen. Eilen kävin tunnin kävelylenkillä, tänään pyöräilemässä ekaa kertaa "talven" jälkeen, sekä uimahallissa kerran viikossa. Pyrin olla ottamatta tästä sen suurempaa stressiä.
Mukavaa kevään jatkoa kaikille, jotka tänne löytävät tiensä <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)