keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hyvää ja huonoa elämäntavoissa

Tänään oli tarkoitus syödä kevyemmin ja niin söinkin, kunnes menin kauppaan ja mukaan tarttui tuoretta vaaleaa leipää ja pieni juusto, sekä suklaapatukka meille molemmille. No parempi se kuin kokonainen karkkipussi tai suklaalevy.




Mieluummin syö hieman epäterveellisemmin nyt, kun maanantaina sd alkaa. Stressi iski, kun tajusin, että kolmena viikonloppuna superdieetti tuottaa ongelmia. Yhdet synttärit on, jotka pystyn toivon mukaan menemään pelkällä kahvilla ilman syömisiä. Mutta sitten on Tukholman reissu edessä, ja laivasta on varattu buffetpöytä. Ajattelin pitäytyä muuten sd:ssä ja ottaa omia eväitä mukaan. Mutta selvitä aion.

 Katsoin netistä klipin Fitfarmin mentaalivalmennuksesta, jossa tehtiin tämänkaltainen pohdinta laihduttavan ihmisen kanssa. Siinä pohdittiin neljää osa-aluetta: Mitä hyvää ja huonoa on nykyisessä elämäntavassa sekä mitä huonoa ja hyvää on uusissa elämäntavoissa. Mä tykkään pohtia tämän kaltaisia asioita ja jos ne auttais myös pitämään yllä motivaation.



MITÄ HYVÄÄ NYKYISESSÄ ELÄMÄNTAVASSA

-         saa syödä herkkuja ja sitä mitä mieli tekee
-         voi käydä huoletta ravintolassa



MITÄ HUONOA NYKYISESSÄ ELÄMÄNTAVASSA

-         koen itseni rumaksi ja epänaiselliseksi
-         huono itsetunto joka osa-alueella
-         lihavuus vaikeuttaa liikkumista
-         näin suuri lihavuus on vaara terveydelle
-         terveys alkanut reistailla mm. polvikivut, jatkuvat vatsakivut epäterveellisestä ruoasta
-         huono fyysinen kunto
-         henkisesti mieli on masentunut vääränlaisesta ruoasta ja liikkumattomuudesta
-         jatkuva väsymys ja energian puute jolloin ei jaksamista mihinkään
-         vaatteita vaikea löytää
-         vatsa on tiellä kyykistyessä
-         rahaa menee ruokaan älyttömästi (+ epäekologinen elintapa)
-         ahdistaa jatkuvasti epäonnistua laihdutusyrityksissä
-         huono omatunto herkuista


MITÄ HUONOA UUDESSA ELÄMÄNTAVASSA

-         stressiä kun ei saa syödä mitä huvittaa
-         kovat mieliteot tiettyihin ruokiin tai herkkuihin
-         mielen jatkuva kamppailu mitä saa syödä ja mitä ei
-         liikunnan inhoaminen
-         pelko, pääseekö tunnesyömisestä eroon ja millä lohduttaa itseään ilossa/surussa?
-         täytyy pystyä luopumaan vanhan elämän tavoista ja etsimään tilalle uusia



MITÄ HYVÄÄ UUDESSA ELÄMÄNTAVASSA

-         olen pirteä ja energinen
-         hyvä olo, niin henkisesti kuin fyysisesti
-         tunnen itseni kauniiksi
-         olen onnellinen, kun elämän tärkein haave on vihdoin toteutettu
-         helpommin tutustun ihmisiin, kun itsetuntokin on parempi
-         arvostan itseäni ja kehoani enemmän
-         vaatteiden osto mukavaa ja helppoa
-         hyvä kunto ja liikunnan ilo on löytynyt sen myötä
-         jaksan töissä paremmin
-         lisää elinikää enkä sairastu mm. diabetekseen ja sydänsairauksiin



Jos luit tämän, ja aiot toteuttaa painonpudotushaaveesi vuonna 2013, niin haastan sut pohtimaan näitä samoja asioita! Jos kirjoitat ne blogiin, vinkkaa mulle, niin tulen katsomaan! :)







9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa!

    Minulla elämänmuutos tarkoittaa (laihdutuksen sijaan) enemmänkin painonhallintaa, liikunnan lisäämistä ja henkistä hyvinvointia, mutta rohkenin ottaa haasteen vastaan ja laitoin omat pohdinnat blogiini: http://amandanajatuksia.blogspot.fi/

    Tsemppiä sinulle urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tavoitteet on todella hyvät, jokainenhan loppujen lopuksi etsii sitä henkistä hyvinvointia ja onnellisuutta, eri ihmisille ne ovat eri asioita. Tsemppiä sulle Amanda! Kävin lukemassa ajatuksesi, mahtavia pohdintoja myös siellä!

      Poista
  2. Hyviä pohdintoja onnea matkaan SD:n suhteen. Ei kannata ottaa stressiä muutamasta päivästä. Kunhan hoidat ne loput päivät kunnolla =)

    Minäkin otin haasteen vastaan: http://prdvl.blogspot.se/

    VastaaPoista
  3. Hejssan! Minäkin jäin hetkeksi pohtimaan omaa motivaatiota. Tuolta löytyy ajatuksia: http://maanantainasitten.blogspot.co.uk/ :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää pohdintaa! Mulla tällä hetkellä tuottaa eniten hankaluuksia tulla toimeen sen ajatuksen kanssa, että tätä nyt pitää tehdä loppuelämä; tarkkailla olemistaan ja syömisiään, jos siis haluaa hallita painoaan. Jotenkin se vaan tympäisee, olisi mukavampi jos vaan saisi olla vapaasti ilman kyttäämistä, omaa tai toisten! :D Muutta mullakin on vielä piiiiitkä matka edessä laihtumisen suhteen, on tässä aikaa tottua ajatukseen! :) Tsemppiä sulle kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vuosia ollut ongelmana juuri se vaikeus luopua "tästä" elämästä ja siirtyä uuteen, parempaan. Olen aina ajatellut, että laihduttaminen on kituuttamista ja täytyy "ansaita se herkkupäivä" jolloin nauttii herkuista enemmän. Tässä viimeisen vuoden aikana mä olen tajunnut, että en mä halua elää niin. Elää vaan sitä herkkupäivää varten. Tai elää sitä normaalipainoa varten, jolloin sitten SAAN syödä herkkuja. Nyt koen olevani valmis luopumaan siitä elämästä, jolloin vain herkut teki onnelliseksi. Mä oon valmis luopumaan joka iltaisesta sohvalla istumisesta herkkujen kanssa. Mä en halua vaan elää niin. Haluan elää terveellisesti, syödä ja liikkua hyvin, ja haluaisin oppia ajattelemaan epäterveellisestä ruoasta negatiivisesti. Niin etten enää tarvitsisikaan sitä.
      Sulle, ja muillekin, suosittelen ensin nimenomaan sen ajatuksen kypsymistä päässä, onko valmis luopumaan siitä lihavan elämästä ja muuttamaan elämäänsä parempaan suuntaan. Se vaatii uhrauksia, mutta se ei onnistu, jos ajatustyö on vielä kesken! :) Tsemppiä sinullekin Tanja!!

      Poista
    2. Kiitokset tsempistä! Mulla ajatus ei liity niinkään herkkuihin tai epäterveelliseen syömiseen, vaan harmitus liittyy siihen ajatukseen, että minusta ei koskaan tule "normaalia". Enkä pääse lihavuudesta koskaan eroon, sillä jos en vahtaa syömisiäni, olipa ne herkkuja tai normiruokaa, niin paino nousee, tämän olen tullut huomaamaan. Että vaikka laihtuisinkin, niin silti sisäisesti olen lihava. :D Mutta niinhän ihmiset ympäri maailmaa tekevät, jotka hallitsevat painoaan - tarkkailevat syömisiään. Tällä hetkellä fiilis on kuitenkin hyvä niin syömisen, laihtumisen kuin ylipäänsä elämänkin suhteen, toivottavasti se myös jatkuu. :) Nostan hattua sulle superdieettiin osallistumisesta - itse en pystyisi! :)

      Poista
  5. huippua, että keksit noin monta hyvää puolta uudessa elämäntavassa! mieliteot on kaikista suurin kompastuskivi myös mulle, jotenkin mun päähän ei mahdu se että ei sais oikeasti syödä herkkuja joka päivä edes ihan ihan pikkuisen :--) tsemppiä matkaan! voisin kyllä itsekin kirjoitella tästä aiheesta, saa nähdä.

    VastaaPoista