sunnuntai 5. elokuuta 2012

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppuna on tullut syötyä hieman herkkuja, vaikkei pitänyt. Eilen päivän kalorit oli 1806 ja tänään 1889. Ei kuitenkaan paha, ja hienoa, etten syönyt tosiaan kuin vähän niitä herkkuja. Eilen yhden jäätelön sekä 30g karkkia + proteiinipatukan. Tänään söin myös yhden jäätelön sekä 2 palaa suklaata. Kiloklubin herkkupallo ei tykkää hyvää, koska herkut meni 15-20%:iin, kun pitäis olla alle 10%. Noh eipä se maailmaa kaada, ennen olisin vetänyt herkkuja aika paljonkin enemmän. Oikeastaan oli hieno huomata, ettei se jäätelö tai karkki nyt niin hyvää ollut eikä mun olis yhtään tehnyt mieli enempää. Ihmettelen, kuinka nopeasti olen päässyt karkista eroon.

Tänään syötiin ruoaksi tomaattista jauhelihakastiketta pastan kanssa (puolet proteiinipastaa) sekä salaattia. Iltapalaksi söin avokadon, eikä kalorit oikeastaan muuhun riitäkään. Onneksi ei ole nälkä.

Liikuntaa en varsinaisesti ole harrastanut, mutta tässä kuitenkin tämän viikon "hyöty"liikunnat:

Maanantai ja tiistai: Muutama tunti uintia
Keskiviikko: 20min koko kehon venyttely
Torstai: Tunnin uinti josta 15min "kuntouintia"
Perjantai: 30min kävely
Lauantai: 1h uintia
Sunnuntai: 1,5h mustikoiden poiminta metsässä sekä 30min uinti.

Näiden lisäksi olen siivonnut joka päivä ehkä tunnin. Hyötyliikunnallakin voi vaikuttaa omaan energian kulutukseensa, aina ei tarvitse olla suunniteltua liikuntaa :)




5 kommenttia:

  1. Minunkin pitäisi alkaa uida. En vain kehtaa vielä ostaa uimapukua, kun luulottelen, että se jäisi heti isoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin uuden uikkarin toissa keväänä ja semmoset 20kg kevyempänä. Hyvin mahtuu vieläkin, uikkareilla kun on tapana venyä :) Tuo on vielä sellainen kiristävä malli eli vetää vatsaa vähän sisään.

      Poista
    2. Miten semmoisen raskii sitten riisua, minun vatsaa voisi vetää kaiken aikaa vähän sisään. :)

      Poista
  2. Heippa! Uusi lukija ilmoittautuu. :) Hienosti olet päässyt alkuun, ja mahtava itsekuri herkkujen suhteen! Suuret linjat kun on kunnossa, niin eihän se pieni määrä projektia kaada...

    Tsemppiä uuteen viikkoon!

    VastaaPoista