lauantai 18. elokuuta 2012

Kipua ja pudotusta

Mulla on ollut koko viikon ihan turvonnut olo ja eilen syy selvisi, nimittäin menkat. Ja sen ansiosta tänään paino näytti -1kg eiliseen, jee! Muistan nuorempanakin, että ennen menkkoja paino jumitti tai  jopa nousi mutta heti niiden alettua laski "normaaliin". Mulla on ollut menkat viimeksi viime vuoden joulukuussa ja tällä painonpudotuksella toivon myös, että saisin ne säännöllisiksi taas.

Painolukema on tällä hetkellä siis 133.6kg --> 128.6.kg eli tasan -5kg. Jes! Se on 3,75% pudotus.

Katsoin tämän viikon syömisiä, koska on tullut syötyä aika paljon hiilihydraatteja joka aterialla, pääsääntöisesti 200g per päivä, ja proteiinia 100g per päivä. Rasvoja sellanen 60g suunnilleen. Olen laskenut kaloreita ja pienentänyt annoskokoja. Olen iloinen, että suht vähillä muutoksilla saa painon laskemaan varsinkin näin alkuun, koska aiemmin tarkat ja tiukat "dieetit" joita noudatetaan vain laihtumisen vuoksi, ei ole mulla toiminut. Aion kyllä myöhemmin syksyllä siirtyä omiin eväisiin niin saan panostettua ravintoarvoihin paremmin.

Joka tapauksessa olen tosi iloinen kokonaispudotuksesta. Aloitin tän projektin 22.7. eli kuukauttakaan ei ole vielä mennyt tuon viiden kilon pudotukseen.

Tänään mulla on ansaittu herkkupäivä ja aion ostaa irtokarkkeja + tehdään pitsa. Oikeastaan viikon aikana ei tehnyt herkkuja mieli, töissä kyllä söin aina jos tarjolla oli niin tosi pienen palan piirakkaa ja pari keksiä. Eilen mä olisin halunnut tehdä popcornia, olin jotenkin niin tylsistynyt että jotain teki mieli, mutta onneksi meillä ei ollut rypsiöljyä (käytetään oliiviöljyä lähes kaikkeen) niin en pystynyt tekemään. :) Joten päädyin normaaliin mansikka-maitorahka-smoothieen iltapalaksi.



2 kommenttia:

  1. Vautsi! Hienoa tahtia oot kyllä painoa pudottanut, Onnea :) Ja pidän peukkuja sulle, että tulis nuo "tädin" kyläilyt säännöllisiksi :D Varmasti on tuo 5 kilon pudotus jo vaikuttanut tosi positiivisesti terveyteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Jo nyt huomaa, et on kevyempi olo :)

      Poista