torstai 16. elokuuta 2012

Ihana kevytpiirakka

Olen palannut lomilta töihin ja ollut aika väsynyt. Kiirettä on pitänyt heti alkuun. Myös laihdutusprojekti on samalla "unohtunut", vaikka olen kyllä laskenut kiloklubissa kaloreita ja olen tyytyväinen 1800-1900 kcal määrään. Liikuntaa en tosin ole jaksanut harrastaa eikä kaikki pallurat ole olleet vihreitä. Terveellisemmin siis voisi syödä.

Meillä oli vieraita ja leivoin herkullista kevytpiirakkaa Kinuskikissan ohjetta muokaten

Kalkkuna-kasvispiirakka

Pohja:
90 g 17% juustoraastetta
1 ¼ dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
 200 g kermaviiliä
1 rkl öljyä

Täyte:
1 punainen paprika

1 sipuli
250g kalkkunaleikkelettä
persiljaa
200g Viola valkosipulituorejuustoa
1dl ruokakermaa 15%
2 munaa
Vähän suolaa
Mustapippuria
Oreganoa


Tuli tosi hyvää ja palassa on noin 180 kcal. Pohjaa aion käyttää jatkossakin, kun siihen ei tullut voita mikä yleensä lisää kalorimäärää huikeasti, ja ruisjauhot teki sen paljon maukkaammaksi. Tonnikalan kanssa olis ollut varmasti kans ihanaa, itse rakastan tonnikalaa mutta mies ei voi sietää. Joten en laita piirakkaan ikinä tonnikalaa :)

Huomaan, että töiden jälkeen tulee mieleen, että tekisi mieli syödä kaikenlaista. Lomalla oli helppo syödä terveellisesti ilman mielihaluja. Jotenkin herkuttelu iltaisin on ollut keino rentoutua työpäivän jälkeen. Nyt tuntuu niin oudolta ja täytyy opetella siitä irti. Ensinnäkin pitäis keksiä tekemistä iltoihin. Muuta kuin ruoanlaittoa ja siivousta ja koneella istumista. Siihen joogaan ajattelin ilmoittautua, mutta kotiharrastuksiakin olisi kiva keksiä. Vaikka joku käsityöprojekti. Noh täytyy katsoa mitä tässä syksyn aikana keksii.

Onneksi kohta alkaa jouluvalmistelut, mä rakastan joulua :D Ja alan suunnittelemaan itsetehtyjä lahjoja jo syyskuussa niin ei sitten tule kiire niiden kanssa.


4 kommenttia:

  1. Mulle taas herkuista poissa pysyminen on paljon helpompaa arkisin. Koulusta kotiin, ruoka, mahdolliset läksyt, treenit, ruoka, nukkumaan. Taas sitten vapaapäivinä.. kotona...kotona...vähän herkkuja tylsyyteen...kotona...kavereiden kanssa ulos.. herkkuja..herkkuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin me ihmiset ollaan erilaisia sen suhteen :D Mulle väsymys aiheuttaa syömishalut, ja tylsyys, yleensä vapaapäivinä en ole väsynyt ja on paljon tekemistä!

      Poista
  2. Mulla on ihan sama että töistä tullessa haluan syödä, joko makeita herkkuja tai voileipää - siis juuri sitä mitä pitäisi osata vähentää/välttää! Minulle se on kanssa tylsyyttä, ja itseni palkitsemista :/ nyt olen ilmoittautunut muutamalle eri kurssille syksyksi, pientä iltapuhdetta siis tiedossa (mm. Huovuttamista) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastuksia mäkin tarvitsen, täytyy etsiä mieleisiä kursseja! :)

      Poista