keskiviikko 29. elokuuta 2012

Alkuviikon kuulumiset

Flunssa vei mun energian ihan mennessään, siksi en ole tännekään jaksanut kirjoitella. Paljon on kuitenkin asiaa.

Ensinnäkin, sunnuntaina tein tosiaan sitä karppimutakakkua. Lopputulos oli hieman pettymys, kakku oli todella äklöä ja siitä mulle tuli koko illan kestävä vatsakipu. En todellakaan tiedä miksi, koska ei siihen tullut mitään sellaisia raaka-aineita,  joiden pitäisi aiheuttaa vatsakipua. Toisaalta en ole tottunut 85% tummaan suklaaseen, ehkä se oli liikaa kerralla.

Ohje minkä mukaan tein:

66g tummaa suklaata
66g oivariinia
0,5 dl makeutusjauhetta
1,6 kananmunaa
0,5 rkl mantelijauhetta



Voi ja suklaa sulatetaan varovasti mikrossa miedolla lämmöllä

Sekoitetaan tasaiseksi ja annetaan jäähtyä

Vatkataan joukkoon kananmunat yksitellen ja sen jälkeen mantelijauhe

Uuniin 10 minuutiksi 200 asteeseen. Kannattaa antaa jäähtyä hieman ennen syömistä.

Kakku paistui ulkoreunoilta mutta ihan sisältä jäi vielä raa'aksi. Tuon mutakakun kuuluu olla tosi pehmeää mutta keskeltä oli siis ihan valuvaa taikinaa vielä. No ei se syömistä haitannut. Söimme kakkupalan epäkarppimaisesti jäätelön kanssa, koska sitä oli saatavilla. Pelkiltään tätä ei pysty syömään, on sen verran tuhtia tavaraa :) Mies totesi kakkupalan jälkeen, että puolikas olisi riittänyt (normaalisti söisi vaikka kuinka paljon). Mutta kokeilemisen arvoinen resepti, mikäli karppaa ja tekee mieli suklaata. Itse kyllä söisin mieluummin sen suklaan sellaisenaan :)

Mulla on ollut vatsakipuja aina vähän väliä. Ylävatsa on kipeä, välillä kipristelee niin että tekisi mieli mennä kippuraan, on huono olo toisinaan vaikken olisi mitään syönyt. Ja varsinkin aina maitorahkan ja marjojen jälkeen tulee kova närästys. Uskoisin kärsiväni refluksitaudista, joka on ylipainoisille yleinen vaiva, koska vuosi sitten mulla alkoi puoli vuotta kestävä närästys joka oli ihan karseaa. En mennyt lääkäriin selvittämään vaivaa, ja se paranikin itsestään ruokavaliomuutoksella. Tosin mua aina silloin tällöin närästää muutenkin. Laihtumisen pitäisi siihen auttaa.

Ruoan laatu olisi voinut olla parempaa, mutta kuitenkin paino on laskenut ja kalorimäärä on hyvä. Eilen ostin irtokarkkeja, koska olin päättänyt jo alkukuusta että BB:n alettua mä ostan karkkia ;) Oon odottanut sitä niin paljon. Tiedän, et moni vihaa sitä, mutta mä kehtaan myöntää, että oon seurannut sitä yli 10 vuotta jo :D Britannian BB tosin oli huomattavasti parempi.

Nyt kun olen päässyt eroon syömishimoista ja saanut syömismäärän oikeanlaiseksi, voisin alkaa enemmän muuttamaan ruokavaliota oikeanlaiseen suuntaan. Haluan tehdä pieniä muutoksia kerrallaan, koska tiedän että "kaikkimullehetinyt" -ajattelu ei tuota tuloksia pidemmän päälle. Aiemmin olen muuttanut jääkaapin sisällön kertaheitolla, mutta eihän se toimi, koska ihminen alkaa kaipaamaan niitä ruokia, joihin on tottunut. Ruokavalion tulee ennen kaikkea olla itselleen sopiva ja mieluisa. Pahaa tai epämiellyttävää ruokaa ei halua kukaan syödä montaa viikkoa, saati loppuelämän. Nyt parina päivänä ollaan kotona syöty lohta ja kasviksia:


Oli aivan ihanaa ja terveellistä ruokaa. Lohi paistettu uunissa, en olis ajatellut siitä tulevan niin herkullista ilman kermaa (!). Ja pannulla oliiviöljyssä paistettua kesäkurpitsaa, chiliä, sipulia, valkosipulia ja paprikaa yrteillä maustettuna. Tänään lisäsin vielä kananmunan tuohon ateriaan. Mutta tänään on myös tullut syötyä kaksi herkullista toffeevanukasta, ja leipää 3 palaa + näkkäriä 2 palaa, kaiken lisäksi juustolla. Kaloreita 1800 enkä taida muuta syödä, koska vatsa on tänään ollut kipeä ja turvonnut (ehkä eilisten karkkien ansiosta).Liikuntaa en ole vielä aloittanut, parantelen flunssaa edelleen. Toivottavasti viikonloppuna jaksaisin liikkua. Vielä lopuksi voisin laittaa painon:

Aloitus 21.7.  133,6kg --> tänään 29.8.  127,9kg eli muutos -5,7kg. Olen tyytyväinen! :)

4 kommenttia:

  1. Hieno pudotus :) Jatka samaan malliin.
    Itsellanikin on tullut hieman herkuteltua, mutta miksipas ei ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä blogin kirjottaminen ja toisten blogien lukeminen tukee kyllä motivaatiota ihan hirveästi!

      Poista
  2. Mie en kestä makeutusaineita, mulla tulee niistä huono olo. Voisikohan johtua siitä sinullakin?

    Onnea pudotuksesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon tuli kyllä melko vähän sitä makeutusjauhetta. Mutta toisaalta luin, että refluksitautia aiheuttaa nimenomaan rasvainen ruoka ja suklaa oli myös yksi pahimmista oireiden aiheuttajista. Eli se tais selventää sen :/

      Poista