Sen verran haluan kertoa itsestäni, että olen 26-vuotias parisuhteessa elävä nainen. Olen ollut ylipainoinen lapsesta saakka. Epäilenkin, että jokin lapsuudessani on aiheuttanut syömishäiriön ja vääristyttänyt mielikuvaani nälkää ja ruokaa kohtaan. Ihan pienenä lapsena olin normaali syöjä. Olin jo lapsena kaikkiruokainen, ja lauantaina oli karkkipäivä. Meillä syötiin ihan tavallista kotiruokaa. Kouluikää lähentyessäni painoni alkoi nousta ja aloin syödä tunteisiin. Meillä ei kotona ollut hirveän tarkkoja ruoka-aikoja, tai vahdittu syömismäärää. Aloin myös käydä itse kaupassa karkkiostoksilla usein. Toisinaan kavereiden kanssa, toisinaan yksin. Söin karkkia salaa jo ensimmäisillä koululuokilla. Kotona vanhempieni erittäin tulehtunut ja riitaisa suhde vaikutti siihen, että pakenin pahaa oloa syömällä. En ollut kuin 12-vuotias, kun tunsin olevani pahasti ruokariippuvainen. En osannut miettiä muuta kuin ruokaa ja sitä, mitä syön seuraavaksi. Myös äiti lahjoi ruoalla ja aina kun oli syy, niin syötiin hyvin tai mentiin ulos syömään. Harrastin kyllä monenlaisia liikuntalajeja ja ulkoilin paljon kavereiden kanssa, mutta paino vain nousi. Söin aamulla helposti neljä palaa leipää juustolla, samoin illalla. Karkkia lähes päivittäin. En edes tajunnut olevani niin ylipainoinen. Olinhan vasta lapsi. Sukulaiset moittivat painoani ja häpesin itseäni. Itsetuntoni ei milloinkaan päässyt kehittymään normaaliksi, vaan tunsin olevani huono.
Yläasteelle mennessäni painoindeksini oli jo 34,4. Silloin painooni puututtiin ensimmäisen kerran kouluterveydenhoitajan toimesta. En ollut tarpeeksi vanha motivoituakseni laihduttamaan, mutta painonnousu kyllä hidastui. Kävin ravitsemusterapeutilla, kirjoitin ruokapäiväkirjaa ja kävin kouluterkkarilla painon tarkkailussa. Paino ei laskenut missään vaiheessa. Peruskoulun viimeisellä luokalla painoindeksini oli 35,6 jolloin sain ensimmäisen pistoksen laihduttaa. Järkytyin painolukemastani, koska painoin tuolloin 97kg enkä halunnut niin nuorena painaa sataa kiloa. Lopetin kouluruokailun ja hämmästyin, kuinka hyvin pärjäsinkään ilman sitä. Myös eräs ystäväni teki niin, joten oli helppo viettää vapaa-aikaa ruokatunnilla. Aloin lenkkeillä iltapäivisin pururadalla. Laihduin kouluvuoden aikana 12kg pääsemättä vaa'alle, koska meillä kotona ei sellaista ollut. Seuraavan kesän laihdutin. Heräsin aamulla, lähdin pururadalle juoksemaan, tulin kotiin tekemään aerobic-treenin videolta ja sen jälkeen söin päivän ainoan aterian: painonvartijoiden laihdutuskeittoa, jota äiti oli tehnyt. Aloimme myös äidin kanssa laskea painonvartijoiden pisteitä tietokoneohjelmalla, ja laihduin 8kg lisää. Olin siis 16-vuotiaana hoikimmillani ja painoindeksini oli tuolloin 28 eli enää lievän lihavuuden puolella. Sen jälkeen onkin menty alamäkeen ja reilusti.
En oikein tiedä, mitä tapahtui ikävuosina 16-18, mutta painoni nousi melkein 30kg. En muista miksi. Sellainen mielikuva on, että olin jollain tasolla masentunut, ja varmaankin lapsuuden opit ruoasta ja ruokariippuvuudesta valtasivat mielen. Parikymppisenä olen pysynyt 106-115kg:ssa välillä laihduttaen sinne 106-107 kiloon. Pari vuotta sitten paino nousi 122kg asti ja sen jälkeen laihduin 10kg. Olen aina laihduttanut terveellisesti eli laskemalla kaloreita ja syömällä normaalia mutta terveellistä ruokaa. Dieettejä en ole kokeillut. Olen laihduttanut hyvinkin oikea oppisesti mutta stressaten punnituspäivistä ja aina motivaatio on tietyn ajan kuluttua lähtenyt. Viime syksynä painoni nousi 115kg:sta 130 kiloon. Tämän vuoden talven ja kevään olen pysytellyt siinä painossa, vaikkakin syöden toisinaan epäterveellisesti. On minulle hyvin harvinaista, että paino pysyy samassa näin kauan. Yleensä elän "lihomiskautta" tai laihdutan. Nyt ajattelenkin, että olen kerännyt motivaatiota lopulliseen elämäntapamuutokseen, ja minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmani kevyemmästä tulevaisuudesta.
Olen tunnesyöjä. Syön iloon ja suruun, masennukseen, stressiin. Kaikenlaisiin tunteisiin. Ajattelen ruokaa ja herkkuja taukoamatta. En tiedä, miltä tuntuu ihmisestä, joka ei saa iloa ruoasta. Mistä sellainen ihminen saa ilon? Haluaisin oppia tuntemaan iloa ilman ruokaa. Päästä eroon tunnesyömisestä ja ruokariippuvuudesta. Haluan myös löytää liikunnan ilon. Uskon, että se on mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti