perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen päivä

Tänään on varmasti moni tehnyt päätöksen terveellisemmästä elämästä. Tai aloittanutkin jo. Tammikuu on vilkkain kuukausi myös kuntosaleilla ja liikuntakeskuksissa, mutta harmittavan usein into laskee jo helmikuussa. Monella alun innostus loppuu nopeaan. Mulle itselle on käynyt niin sata kertaa. Usein muutoksenhalu lähtee omasta olotilasta, joka on huono, turvonnut, vatsaongelmainen jne. Peilikuva on suoraan sanoen ällöttävä ainakin omille silmille. Mutta kun jonkun aikaa noudattaa uutta, terveellistä elämäntapaa niin siihen moni kyllästyy ja alkaa jopa huomaamattaan haaveilla herkuista, "entisen" elämän paheista. Käykö sulle joskus näin? Varmaan aika yleistä, muutenhan moni meistä ylipainoisista olis jo hoikkia eikä taistelisi vuosien jojoilua vastaan. Mun oma laihdutus/jojoiluhistoria on kestänyt jo 14 vuotta. Neljätoista käsittämättömän nopeasti mennyttä vuotta, ja tässä sitä edelleen ollaan. Mulla on ongelmia syömiseen liittyen, ja vaikea päästä tavoista eroon. Toissa syksynä kävin työterveyspsykologilla painonhallintaan liittyen. Siellä ei pohdittu syitä syömiseen tai omaa historiaa, mutta se oli hyvää alkua pohdinnalle. Sitten tulinkin raskaaksi ja alkoi kuukausia kestävä oksentelu, joten psykologikäynnit jäivät. Alunperin suurin syy pudottaa painoa olikin lapsen saaminen, ja kun vuonna 2012-2013 laihdutin reilu 10kg niin mun kuukautiskierto palautui ja kykenin onneksi raskautumaan. No nyt painonpudotuksen suurin syy on edelleenkin oma lapsi. En halua, että hänen äitinsä on sairaalloisen lihava ja mahdollisesti siitä syystä joskus tulevaisuudessa sairas.

Psykologin kanssa päädyttiin siihen tulokseen, että mitkään dieetit ei palvele mua, vaikka "helppo tie onneen" houkutteleekin usein. No nyt toivon todellakin tästä vuodesta (ja seuraavista) onnistumisen vuosia. Toivon, että opin elämään ilman jatkuvaa herkuttelua ja päähänpinttymää syömisestä. Loin selkeät tavoitteet, joita harjoittelen / harjoitellaan. Mies tukee mua tässä ja onneksi hän ei syö herkkuja tai muuta epäterveellistä.

Tammikuun tavoitteena on: 

1) Syödä säännöllisesti 5-6 ateriaa päivässä. Ei naposteluja aterioiden välillä!
2) Suunnitella ruoat etukäteen. Kaupassakäynti mielellään vain kahdesti viikossa.
3) Lauantai on herkkupäivä, mitään ei saa jäädä kaappiin toisin sanoen ostan vain vähän sitä mitä tekee mieli.
4) Ruokavalio on kasvispainotteista, normaalia, maukasta ja terveellistä kotiruokaa. Ei ns. kiellettyjä ruokia, vaikkakin pyrin välttämään vehnä-, sokeri- ja hiivatuotteita.

Käydään vaunulenkillä ja kuntosalilla mahdollisuuksien mukaan. Autoa meillä ei ole, joten vaunuteltua tulee kauppaan ja kaikkialle, mutta pitkiä kävelylenkkejä voisi tehdä enemmän. Mun äiti voisi tulla hoitamaan vauvaa, että päästään miehen kanssa yhdessä kuntosalille. Kuukausimaksu on pyörinyt sinne jo yli vuoden...

Tänään söin/syön:

Aamupala: Kaurapuuro ja puolukoita. 2 keitettyä kananmunaa. Kahvi ja päärynä.
Lounas:  Broiler-vuohenjuustosalaatti.
Välipala: Avokado ja yosa-kaurajogurtti.
Päivällinen: Perunoita, karjalanpaistia ja höyrytettyä porkkanaa.
Iltapala: Ruisleipä juustolla ja kurkulla. Teetä.

Kirjauduin pitkästä aikaa kiloklubiin ja syöttelin näitä tietoja sinne, että saa hieman osviittaa siitä, kuinka paljon syö ja onko siinä liikaa. Näiden ruokien kalorimääräksi 1750kcal, josta 23% proteiinia, 33% hiilihydraattia ja 44% rasvaa. Kuitua 33g ja kasviksia 820g. Aika jees! Kun vaan nyt pysyy tässä suunnitelmassa. ;)

Ihanaa ja terveellistä uutta vuotta 2016 kaikille!!!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella hyvältä ja ennen kaikkea realistiselta suunnitelmalta. Tsemppiä :)

    VastaaPoista