keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Aktiivinen loppiainen

Tänään päästiinkin salille piiitkästä aikaa. Tai onhan mies siellä käynyt mutta mä olin ekaa kertaa sitten alkuraskauden eli syksyllä 2014. Tuntui tosi hyvältä päästä treenaamaan, koska mä en ole koskaan ollut näin jumissa kuin synnytyksen jälkeen! Vauvan kantaminen ja ylipäätään kehon suuri muutos raskauden päättymisen myötä on aiheuttanut ikäviä vaivoja. Ranteet, käsivarret, alaselkä, lapojen väli ja rintaranka on niin kipeitä ja kireitä kuin olla vaan voi. Venytellyt olen kyllä, ja käynyt kahdesti sekä hierojalla että vyöhyketerapiassa syksyllä mutta kyllä tuo salitreeni on varmaan tärkein. Ainakin toivon niin! Vaikka meinasinkin jäätyä kasvoista sinne taapertaessa ;)

Crossasin yhteensä 20min ja salitreeni oli 45min. Varasin ajan pt:lle, että hän tekis saliohjelman ja katsois onko mun vatsalihakset vielä erkaantuneet synnytyksen jäljiltä, vai voiko tehdä vatsoja huoletta.

Tämä viikko on kyllä sujunut tosi kivasti syömisten osalta eikä ylimääräisiä mielitekoja ole ollut, kun on pitänyt huolta säännöllisestä ateriarytmistä. Tänään tein päivälliseksi Chili con Quinoaa, mikä on kasvisruoka ja siihen tulee erilaisia papuja paljon sekä kvinoaa. Oli herkkua!

Tyttären ja äidin aamupuurot ;)

Chili con Quinoa

1 kommentti:

  1. Olen itsekin jo huolissani miten kroppa kestää raskauden jälkeen, varsinkin kun aluksi ei voi mennä edes uimahalliin, ja siellä olen yleensä viihtynyt 3-5 kertaa viikossa. Mikään ei avaa hartioita ja selkää niin hyvin kuin tätimäinen vesijuoksu ;) Pitää keksiä jotain muuta...

    VastaaPoista