tiistai 5. helmikuuta 2013

Ruoan tuoma ilo

Oon pohtinut tässä noin kuukauden superdieetin aikana sitä hyvää oloa/tyytyväisyyttä, joka on kadonnut hyvän ruoan myötä. Huomaan, että ennen söin todellakin tunteisiin ja sain päivittäisen tyytyväisyyden nimenomaan herkuista ja hyvästä ruoasta. Jos kotona ei ollut mitään, usein tuli vitkuteltua et "tekis mieli sitä ja tätä" jolloin miehen kanssa päätettiin lähteä kauppaan hakemaan herkkuja tai hyvää iltapalaa. En tiedä toiko se oikeastaan tyydytystä, mutta työpäivän jaksoi sen voimalla ja kun kotiin tulin niin oli mielessä vaan iltaherkuttelut. Nyt mun on vaikea löytää sitä iloa muualta. Se voi kestää kauankin. Iltaisin tuntuu masentavalta mennä taas töihin seuraavana päivänä (vaikka viihdyn siellä) ja töistä päästessä masentaa taas tulla kotiin, kun ei ole mitään kivaa puuhaa kotona. Joulun alusaika on ihanaa, kun mulla on yhtä sun toista projektia (yleensä askartelu) mutta tähän aikaan vuodesta ei yleensä ole mitään. Pitäis vaan keksiä jotakin puuhaa, mikä korvaa sen syömisen. Nyt mun illat kuluu lähinnä kotihommissa ja tietokoneella istuen.

Superdieettiä jäljellä 10 päivää. Viimeisenä viikonloppuna mulla on reissu ystävien luokse ja käymme mm. ravintolassa ja muutama drinkkikin tulee varmasti juotua :). Joten lopetan dieetin 2 päivää aiemmin ja sitten on viikon tauko. Tauon aikana pidän ruokarytmin yllä, lisään kuitenkin hiilihydraatteja, jotta paino taas laskee extran aikana. Ja hiilihydraatit tulevat kuitenkin jossain määrin kuulumaan mun ruokavalioon tulevaisuudessa.

Tässä vielä pari kuvaa eilisen syömisistä. :)




Ainiin, kävin sunnuntaina kävelyllä tuossa lumisella pellolla! Noin puoli tuntia rämmin hangessa ja hiki tuli. Sen jälkeen vielä innostuin viemään kaikki matot ulos ja puistelemaan ne.

3 kommenttia:

  1. Herkun näkösii ruokia, ei näytä edes miltään dieettiruualta!

    VastaaPoista
  2. ^ Tulin ihan samaa sanomaan! Hyvännäköset setit!

    VastaaPoista
  3. Ja hyvältä maistuvatkin! :) Kasviksiin välillä kyllästyy, kun ei ole hirveästi vaihtoehtoja ja nyt viidettä viikkoa samaa sapuskaa. Onneksi niitäkin pystyy kokkaamaan vähän eri lailla.

    VastaaPoista