tiistai 7. elokuuta 2012

Lihavan identiteetti

Kuva: We heart it


Olen elänyt koko elämän tiedostaen sen, että ihmiset näkevät minussa lihavuuden. Olen aina ollut lihava ja se on varmasti asia, joka ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen minusta. Lapsena ja nuorena en kilomääräisesti ollut läheskään niin ylipainoinen kuin nyt, mutta silti puolet painavampi kuin ystäväni, jonka vuoksi olen ihan varmasti herättänyt ihmetyksiä ja ajatuksia. Minulle on kehittynyt elämäni aikana lihavan identiteetti, josta en ole päässyt eroon. Jo lapsena minua kohdeltiin lihavana, jopa tuntemani ihmiset. Siihen kiinnitettiin ihan hirveästi huomiota. Jos mainitsinkin jotain ruokaan liittyvää, niin se käännytettiin mun pyöreyttä vastaan. Muistan erään kerran juhlissa, kun odotimme kavereiden kanssa yhteisleikkien alkamista. Ennen sitä oli vielä kakkukahvit. Leikit oli kuitenkin se kohokohta meille 12-vuotiaille. Odottelimme miehiä saunasta ja sanoin tyyliin, että tulisivat jo. Heti eräs nainen, hyvin tuttu meille, sanoi hymyillen "ai kakkuako niin kovasti tekee mieli". Hämmästyin ja sanoin, että ei kun niitä leikkejä odotellaan. En tiedä sitten, uskoiko hän. Mutta tämä on vain yksi esimerkki niistä lukuisista kerroista, jotka todistavat, että ihmiset kiinnittävät 80% ajasta huomiota siihen, että olen lihava ja koska olen lihava, niin tykkään syödä koko ajan ja paljon! Nää on näitä osittain harhaluuloja, joita lihavat varmasti kokevat osakseen jatkuvasti.

Joka tapauksessa mulle on kehittynyt lihavan identiteetti ja se vaikuttaa muhun tänäkin päivänä. Olisin varmasti erilainen luonteeltani, jos olisin elänyt elämäni hoikkana. Vielä "laihana lapsena" olin todella kovaääninen, vilkas, pirteä ja puhelias. Kun aloin lihomaan, minusta sulkeutui ujo ja varovainen lapsi. Ja olen yhä todella arka uusien ihmisten tapaamisessa, häpeän itseäni aivan hirveästi, en uskalla sanoa omia mielipiteitäni kovinkaan usein, ja minuun on vaikea tutustua, koska en anna itsestäni kaikkea julki. Kotona olenkin ihan erilainen, koska mies ja perheeni tuntevat minut. Sanoin joskus äidille, että en ole kovin sosiaalinen, niin hän ihmetteli että miten niin, minähän olen erityisen sosiaalinen ihminen. Niin, se on se kuva minkä perheeni saa, mutta he eivät näe minua uusissa ympäristöissä. Jotenkin tunnen sen, kenen tahansa kanssa juttelen, että tuo ajattelee lihavuuttani. Vaikka juttelisimme työasioista tai ihan mistä vaan. On mulla toki ystäviä ja kavereita, jotka tuntevat minut omana itsenäni, mutta niitä voisi olla enemmänkin.

Ehkä se, mikä mua harmittaa tässä yhteiskunnassa, on ihmisten pinnallisuus. Toki fyysinen ulkonäkö on ensimmäinen asia, minkä huomaa. Mutta sitten kun ihmiseen tutustuu, niin unohtaako sen ulkonäön? Harvemmin. Vaikka 90% ihmisen hyvistä ominaisuuksista on sisällä, niitä ei näe ennen kuin ihmisen tuntee. Toisaalta sekin on harmi, etten uskalla antaa kaikkea itsestäni, enkä uskalla olla rohkea, niin ei kukaan mun sisimpään pääse edes tutustumaan. Olen tavallaan lukossa lihavan ulkokuoreni sisällä. Se on yksi asia, minkä tietysti toivon muuttuvan painonpudotuksen myötä: että minusta tulisi esiin se sama pirteä ja puhelias tyttö, joka olin 20 vuotta sitten. Haluaisin uskaltaa olla oma itseni.

Minulla on hyvin eri lähtökohdat pudottaa painoa, kuin vasta aikuisena lihoneelle. He tietävät, millaista on olla normaalipainoinen ja heille on ehkä kehittynyt hyvä/normaali itsetunto lapsena ja nuorena. Heillä on oppia siitä, miten syödä normaalisti. Mulla ei tällaisia muistikuvia ole. Mulla on syöminen ollut ihan pienestä asti häiriintynyt. Siksi oikean syömistavan löytäminen on paljon haastavampaa mulle. Eikä ole niitä "motivaatiokuvia", joissa olin hoikka. Ja sitä, pääsenkö koskaan eroon tästä lihavan identiteetistä ja huonosta itsetunnosta, en tiedä. Ainakin se vaatii pitkän tien. Toivottavasti iän ja painonpudotuksen myötä se helpottuisi.

Tämmöisiä pohdintoja näin tiistaina. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä, mutta jokainen vaikuttaa suuresti myös toisten elämään asenteidensa puolesta ja sen, miten toisen ihmisen kohtaa. Ja mikä merkitys sillä ulkokuorella oikeastaan on siinä toisen ihmisen kohtaamisessa?


P.S Paino on laskenut viime viikosta 1,8kg. Kokonaispudotus on jo 3,5kg!

4 kommenttia:

  1. "Ja olen yhä todella arka uusien ihmisten tapaamisessa, häpeän itseäni aivan hirveästi, en uskalla sanoa omia mielipiteitäni kovinkaan usein, ja minuun on vaikea tutustua, koska en anna itsestäni kaikkea julki. Kotona olenkin ihan erilainen, koska mies ja perheeni tuntevat minut."

    Tuo osa sun tekstistä on aivan kun mun suusta! Olis mukavaa olla sosiaalinen ja rohkea niin olis paljon suurempi mahdollisuus saada uusia kavereita, joita ei mullakaan ainakaan liikaa ole.

    VastaaPoista
  2. Samoin täällä osa tekstista oli kuin kirjoittaisit minusta.

    Hieno pudotus muuten! :)

    VastaaPoista
  3. Hieno viikkopudotus sinullakin! :)

    Itse koen kanssa, että minulla on lihavan identiteetti. Jotenkin sitä itse miettii monesti, että nähdäänkö minut vain lihavana. Läheiset eivät varmastikaan niin ajattele. Itse kyllä olen lihomiseni myötä muuttunut vetäytyvämmäksi. En halua olla esillä ja välttelen joutumasta tietynlaisiin tilanteisiin esim. illan vietoissa saunaan, jos kaikki ovat menossa HUOH! On paljon muitakin asioita. Uimahallissa kyllä käyn mielelläni, mutta kukaan ei tunne minua siellä :D Odotan kovasti sitä elämää, jota voin elää normaalipainoisena tai lähellä normaalipainoa.

    VastaaPoista
  4. Uskon, että moni ajattelee samalla tavalla. Se on harmi. Kun vaan pystyis kannustamaan kaikkia muita olemaan rohkeita, mutta onhan se tekopyhää kun en itsekään ole. Onneksi on koko elämä aikaa tutustua itseensä ja oppia hyväksymään itsensä sellaisena kun on :)

    VastaaPoista