tiistai 11. syyskuuta 2012

Roskaa!

Heissan pitkästä aikaa. Viikonloppu meni reissun päällä ja eilinenkin oli niin kiireinen, ja olin väsynyt, ettei tullut kirjoiteltua. Lauantaina olin tosiaan vielä bileissä ja tuli juotua - ja syötyä! - aikalailla. Perjantaina paino oli laskenut 800g kahdessa päivässä (-6,3kg) mutta tänä aamuna oli vielä +1,3kg tuohon alimpaan painoon eli 128,6kg. Olo on vieläkin vähän turvonnut. Tulevana viikonloppuna en todellakaan aio herkutella kuin yhtenä päivänä ja silloinkin lasken kalorit, ettei ne mene yli. Alkoholista ja kaikenlaisesta rasvaisesta ruosta tulee kyllä todella huono olo vatsaan, hirveä närästys ja pöhötys ja nestehukan tunne moneksi päiväksi. Varsinkin alkoholi tekee mulla sen. No tulihan sitä tietysti käytyä pitsalla ja seuraavana päivänä kebabillakin, joten en ihmettele että on huono olo.

Muuten kuuluu oikeastaan hyvää. Jooga ja jumppa alkavat pian, ne jännittää. Toivon että painonpudotukseenkin tulisi kipinää, kun aloitan liikunnan! Lupasin PinkyBlingille tehdä postauksen jääkaapin sisällöstä, ja voisin tehdä sen myös kuvan kera tässä mahdollisimman pian, kunhan saan ensin jääkaapin järjesteltyä.

Olen huomannut yhden tärkeän seikan painonpudotukseen liittyen. Alunperinhän me päätimme vähentää ruoan turhaa ostamista ja kauppaan ajamista vaan siksi, että tekee jotain mieli. Ihan rahallisista syistä. Se tuki myös elämäntaparemonttia, koska ostimme kotiin vain tarpeellisen ruoan, ja pidämme huolen, että se tulee myös syötyä! Ennen oli hieman hälläväliä-asenne, ruokaa meni älyttömästi roskiin, eikä jaksettu syödä kuin yksi päivä monen päivän ruoasta, kun jo sorruttiin roskaruokaan. Suurimman muutoksen siis huomaa jätteen määrässä: ennen meidän roskalaatikko tyhjennettiin kahden viikon välein ja se ei millään riittänyt - osa roskista jäi ulkopuolelle. Nyt silloin kahden viikon välein tyhjennettävässä roskiksessa on vain 1/3 - 1/2 roskapusseja!! Ja aiommekin muuttaa roska-auton tulemaan kolmen tai neljän viikon välein. Olemme siis puolittaneet roskan kulutuksemme reilusti (koska asumme omakotitalossa, niin meillä on oma roskis + itse tilaamme roska-auton). Mielestäni upeaa, itse olen kiinnostunut kierrätyksestä ja ekologisesta elämäntavasta ja aikaisempi ei tosiaan sitä ollut. Hyvä me!

Oletteko te lukijat kiinnittäneet laihdutuksen myötä huomiota roskan vähenemiseen?

6 kommenttia:

  1. Tosi upeeta, että tuon elämäntapamuutoksen huomaa muuallakin kuin puntarilla. Itsekin seurailen myös muita vaikutuksia ja on oikeesti totta minullakin, että ruokaa ei mene nykyään roskikseen oikeastaan paljoa mitään :) Hyvä me!

    VastaaPoista
  2. Itsekkin yritän tuottaa mahdollisimman vähän roskaa kun pystyn :) ikävä kyllä täällä ei kierrätetä vaan kaikki menee yhteen pönttöön.

    Minä olen todella tarkka ruoan heittämisestä roskiin, ennen söin ihan liikaa, kun yritin vain syödä kaiken ruoan jääkaapista ennen sen pilaantumista! :D Nyt teen pienempiä annoksia ja käyn kaupassa 2-3 päivän välein, ei enää joka päivä.

    VastaaPoista
  3. En mä kyllä ole oikeastaan roskan määrässä huoamnnut mitään. Ehkä se, että ennen jogurtti yms purkkeja meni päivittäin roskiin, mutta nykyään ei ollenkaan, koska rahka, raejuusto ym purkit tulee säilytettyä kun niissä voi pakastaa ja ottaa eväitä, kun niissä on kannet! :)
    Ruokaa menee ehkä jopa enemmän roskiin, koska syötävät annokset on pienentynyt, mutta sitä ruokaaa tulee aina silti tottumuksesta laitettua sen verran kun ennenkin...

    Kiva, että oot läytänyt muutakin positiivista projektin hyödyistä! :)

    VastaaPoista
  4. Roskissa ei ole ollut eroa. Voi johtua siitäkin et meillä asuu mun lisäks pari muutakin tyyppiä jotka eivät ole dieetillä :D

    VastaaPoista
  5. En ole roskan määrässä huomannut eroa. Kauheasti sitä ei ole tullut koskaan, sillä pakastan ruoanloppuja yms, jos ne muuten menisivät pilalle. Näitä annoksia sitten mies ottaa töihin evääksi tai minä syön ja syötän lapsia laiskoina päivinä.

    Hyvä saavutus kyllä sulla, että olet saanut noinkin ison osan turhasta roskasta pois. :)

    VastaaPoista
  6. On kyllä vähemmän roskia! ja vähemmän suklaapaereitä ja karkkipusseja :)

    VastaaPoista