perjantai 25. joulukuuta 2015

Elääköhän tää vielä?

Ajattelinpa näin sopivasti joulun (ja tulevan uuden vuoden) kunniaksi pistäytyä vanhassa blogissa. Aloin jo miettiä uuden perustamista, mutta mikseipä tätä voisi jatkaa. Takana 1,5 vuotta hiljaisuutta ja sinä aikana olen kokenut raskauden ja puoli vuotta vauva-arkea. Taukoa siis laihduttamisesta mutta eipä niitä raskauskiloja (onneksi) tullut yhtään, kun olin niin pahoinvoiva! Kesällä synnäriltä kotiutuessa vaaka näytti -8kg. No muutama kilo on tullut takaisin ja nyt tarttis kai tehdä jotain. Jotain pysyvää. Äitiys on herättänyt mussa uusia tunteita ja pelkoja, koska enää en ole vastuullinen vain itsestäni vaan myös rakkaasta lapsestamme. Terveysriskit ylipainoisena pelottavat mua. Silti tämä on olotila, johon on tottunut ja monia pään sisäisiä esteitä vaikeuttamassa sen toteutusta. En halua laihdutuskuuria, vaikka se houkutteleekin. En tarkkaa liikuntaohjelmaa, jota en kykene noudattamaan. Vaan normaalia elämää, arkea. Säännöllistä ruokailua. Kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Kasviksia. Mallina omalle lapselle, joka parhaillaan tutustuu kiinteään ruokaan. Onkohan kukaan mukana tukemassa?

Ja erityisesti kaipaan toisten vertaistukea ja blogeja, eli jos kirjoitat sellaista niin ilmianna itsesi! ;) Tsempataan toisiamme, jookos? Kuka lähtee mukaan pysyvään elämäntapamuutokseen vuodelle 2016?! Me pystymme siihen yhdessä!