sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Olihan minunkin pakko kopsata tää Mariinan blogista!


Kysely vuodesta 2012


Ihmissuhteet

01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Yhden.

02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Itse asiassa vuosi on ollut ensimmäinen varmaan kymmeneen vuoteen, ettei elämässä ole tapahtunut mitään suurta muutosta vaan vuosi on ollut melkoisen rauhallinen ja tasainen!

03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Kyllä ja monta vuotta jo, vuosi 2012 oli ensimmäinen avioliittovuoteni :)

04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Sain vakituisen työpaikan, ja kesästä on jäänyt paljon ihania muistoja. En osaa päättää vain yhtä.. Ehkä ulkomaanmatka. :) Se oli mahtava.
 




Minä

01. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Sanotaanko näin, että olen löytänyt itsestäni paljon puolia, jotka ovat selventäneet minulle mitä olen ja miksi olen. Olen ns. löytänyt itsestäni piirteitä ja oppinut katsomaan itseäni objektiivisemmin Fyysisesti en ole muuttunut yhtään :(

02. Oletko lihonut? Vastasin ensin, että olen, mutta oli pakko mennä katsomaan kiloklubista painoni vuosi sitten. 132,6kg. Paino pysyi siis samana kesään asti vaikken laihduttanut ja nyt olen -4,4kg jos katsoo vuoden taakse päin :D Harmittaa, etten ole pystynyt laihduttamaan, mutta siis mahtava huomata etten mä oo lihonut!! Vuonna 2011 lihoinkin sitten puolessa vuodessa 17kg ja ne kilot ovat todella tiukassa... Ääh, takas miettimään ensimmäistä vuotta elämässäni kun en ole lihonut :D

03. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En tietääkseni :D

04. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? En oo ihan varma, muistaakseni en..

05. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? En.






Sekalaisia

01. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Uusia tuttavuuksia ei juurikaan ole tullut. Paitsi! Yksi ihana mies, joka on valloittanut mun sydämen, syntyi tänä vuonna lähipiiriin.;)




02. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? Kyllä. Päätin uskaltaa luovuttaa verta, ja niinhän tein. Autoin myös muilla tavoilla ihmisiä ja liityin vapaaehtoistyöhön.




03. Synnyttikö kukaan läheisesi? Kyllä, ihana poikavauva syntyi lähisukulaiselle.

04. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei onneksi.

05. Missä maissa kävit? Alankomaissa.

06. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012? Pudottaa painoa!!! Keskityn nyt vain ja ainoastaan siihen.

07. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012? Eipä erityisemmin mikään, paitsi 21.12. jolloin maailmanlopun piti tulla! Sitä varmasti muistellaan joskus vanhana ;)

08. Mikä oli vuoden 2012 suurin onnistuminen? Vakkaripaikan ansaitseminen hyvällä työllä.

09. …ja suurin epäonnistuminen? Epäonnistunut laihdutus-elämäntapamuutos-yritys.




10. Kärsitkö vammoista? En. Vaikka oonkin huomannut, että ylipaino alkaa tehdä tepposiaan, esim. ylös noustessa polviin vihloo toisinaan, jalassa oli luupiikki (todella kivulias ja kesti yli puoli vuotta), sekä epäilen itsellä rannekanavaoireyhtymää, koska kädet puutuilevat ihan koko ajan (ylipainoisen riesa). :( Aika siis tehdä jotain näille läskeille.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Sohva! Ihana, mukava, jättisohva, josta haaveilimme monta vuotta. En kuitenkaan ole onneksi lihonut tai sohvaperunoitunut yhtään enempää uuden sohvan myötä :D

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Pakko varmaan sanoa että miehen. En aina ole helpoin ihminen, ja naisena olen joskus oikea hormonihirviö, tai huolestunut, tai ahdistunut, tai itkuherkkä, ja mies on jaksanut aika hyvin olla tukena ja jaksaa mun valituksia.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Itse asiassa epäilen usein, varsinkin töissä, että kukaan ei pidä musta ja olen kamala ihminen, vaikka mikään ei puhu sen puolesta. Se ahdisti nyt menneenä syksynä kovasti. Myös joskus miehen käytös aiheuttaa ahdistusta, kun on huonolla tuulella ja syytän siitä aina itseäni (vaikka se ei mun vika olisikaan). Haluaisin vaan että kaikilla olis aina hyvä mieli. :)

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Elämiseen. Talolainaan, tylsiin laskuihin, autoon... :( Ja ruokaan (varsinkin herkkuihin, muutosta saa tulla!).

15. Mistä innostuit eniten? Loppukesästä innostuin kovasti tästä blogista, ja samoin uusista liikuntaharrastuksista. Mutta kuten tavallista, kyllästyin nopeasti liikkumiseen. :( Innostun yleensä helposti mutta kyllästyn myös helposti. Innostuin myös kovasti meidän matkasta Amsterdamiin. Matkasuunnittelu on aina yhtä ihanaa.




16. Vuoden 2012 ihmiset: Mies, sukulaiset ja ystävät. Siinä järjestyksessä :)

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Kyllä mä sanoisin, että jossain määrin onnellisempi nyt. Vuosi sitten mua masensi, kun ei ollut lunta. Meillä oli muutenkin remonttia kodissa ja siitä aiheutui hirveä stressi. Toisaalta tänä vuonna olen ollut hieman ahdistuneempi.
Viime vuonna uuden vuoden vietto oli mukavaa, ja se sattui silloin lauantaille. Oltiin miehen kanssa kahdestaan, tehtiin ruokaa yhdessä pitkän kaavan mukaan alkupaloineen ja jälkiruokineen, ja illalla ammuttiin raketteja.

18. Lihavampi vai laihempi? Aika lailla samoissa mitoissa. Muutaman kilon kevyempi.

19. Rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi, koska mun palkka on hieman isompi :D Mutta kaikki menee mikä tulee..

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? No kaikkea tähän voisi laittaa mutta olen ihan tyytyväinen vuoteen ja olen tehnyt kaikkea varmasti tarpeeksi, oman jaksamisen mukaan.


21. ...entä vähemmän? Syödä herkkuja :D


22. Miten vietit joulun? Ensimmäistä kertaa miehen lapsuuden kodissa, ja oli ihana joulu. Ruoka oli herkullista, mutta parasta oli kuitenkin tärkeimmät ihmiset lähellä. Myös lapsia oli joulun vietossa ja se kruunasi koko joulun :) Lasten kautta elää joulua eri tavalla. Jouluaaton kulku oli hyvin samantapainen kuin meillä lapsena. Tv2:n katselua, joulurauhan julistus, joululounas ja -päivällinen, joulupukin vierailu, ihanien lahjojen näpistelyä, illalla joulusauna. Olis ollut mukavampi istua iltaa ja valvoa pidempään, mutta kaikki oli väsyneitä.


23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Onpa vaikea kysymys.. Ei tuu kyllä nyt mitään mieleen. Ehkä jonkun väärän hetken möläytyksen ottaisin pois. Se on mulle aika yleistä, sanon ensin ja ajattelen sitten.

24. Rakastuitko vuonna 2012? No siihen pieneen ihanaan vauvaan kyllä ;) Kai sitä mieheenkin rakastuu joka vuosi uudella tavalla ;D Ensi vuonna toivottavasti rakastuisin itseeni hieman enemmän...

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei yhtään.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Breaking bad (tosin netflixistä). Ihan älyttömän hyvä. Ja toinen mitä seurasin ihan tv:stä: Iholla! Siihenkin jäin koukkuun enkä malta odottaa, että parin viikon päästä alkaa toinen kausi. Ainiin, ja Vain Elämää vei myös mun sydämen mennessään. Onpas ollut antoisa vuosi ohjelmien osalta :D

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En. En yleensäkään vihaa ketään, korkeintaan joku ihminen on ärsyttävä, mutta en mä silti vihaa.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja? Taisin lukea vaan 1 tai 2 kirjaa koko vuonna... Harry Potterin... ne on kyllä hyviä :)

29. …entä musiikillinen löytö? Vain elämää -cd:t, oon ihastunut niihin :)

30. Mitä halusit ja sait? Halusin vakkaripaikan, ja sain sen, kun pyysin! Olen iloinen siitä.

31. Mitä halusit, muttet saanut? Pudottaa painoa, ja salaa haaveilen myös vauvasta. Tuntuu että olis sen aika jo, mutta mies on vähän eri mieltä. Painonpudotus on kuitenkin tällä hetkellä ensi sijainen toive ja sen aion toteuttaa.

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Yön ritarin paluu.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Kävin miehen ja äidin kanssa Amarillossa syömässä. Herkuteltiin myös kotona mm. kakulla.

34. Mitä tai ketä kaipasit? Voih, kaipasin vauhdikkaampaa elämää ja aloin haaveilemaan myös ulkomaille muutosta.. olin jossain vaiheessa tosi kyllästynyt mun elämään paikoillaan, se kun on niin harvinaista. Ihmisistä kaipaan aina mun perhettä, koska ne asuu melko kaukana.

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Minä itse. Enkä tiedä oonko nyt niin järjissäni :D


Toivottavasti vuosi 2013 on antoisampi!!! :) Tehkäähän tekin tämä kysely!


Tavoitteet vuodelle 2013:
- pudottaa painoa vihdoin ja viimein, vuoden päästä -30kg
- hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, oppia rakastamaan itseäni hitusen

(kuvat: we heart it)

perjantai 28. joulukuuta 2012

Hyviä uutisia

Kävin aamulla vaa'alla, ja paino oli sama kuin vajaa viikko ennen joulua! Joulukiloja ei siis tänä vuonna tullut. En siis vaan kuvitellut kun sanoin, ettei tullut syötyä ylenmäärin eikä varsinkaan makeita herkkuja tai suklaata/karkkia juuri ollenkaan. Vaikka olen herkutellut koko syksyn lokakuusta joulukuuhun, on loppukesästä pudotetut 5,4kg pysyneetkin poissa - harvinaista mulla! No toisaalta roskaruokaa ollaan syöty huomattavasti vähemmän kuin ennen.

Yleensä kun pudotan viisi kiloa niin lihon kaksinkertaisesti seuraavan puolen vuoden aikana. Ehkä mä oon alitajuisesti oppinut valitsemaan oikeita ruokia ja toisinaan syönyt töissä eväänä proteiini+kasvis -painotteisesti. Iltapala on vähentynyt myös, ei aina ole ollut nälkä enää päivällisen jälkeen.

Asetin itselleni tavoitteeksi päästä ensi vuoden aikana kaksinumeroiseen painoon. Pudotettavaa olisi siis noin 30kg. Se olisi -2,5kg kuukausittain. Enköhän mä siihen tahtiin pysty, lähden tosi luottavaisin mielin superdieettiin. Eikös onnistuminen ole riippuvainen omasta tahdosta ja motivaatiosta? Uskon näin :)

Mä olin tänään vaateostoksilla. Vaatekokoni on paidoissa noin 52-54, farkuissa 52. Paidat tuossa koossa eivät ole kovin löysiä, mutta housut tuossa koossa taas ovat reisistä liian löysät mun makuuni (vyötärö vaan ei mahtuisi kiinni pienemmässä koossa). Mun yläkroppa on aina ollut jotenkin isompi kuin alakroppa. Se on toisaalta inhottavaa, koska pelkään etten kauniimmaksi muutu vaikka laihtuisin. Mutta kukaanhan ei oman kropan muodolle kuten liian leveille hartioille tai liian isolle takamukselle, voi yhtään mitään. Kehoa voi kyllä muokata timmimmäksi, mutta "perusrakenne" säilyy.

Nykyään on onneksi saatavana ihan mukavia vaatteita isokokoisille, toisinaan sitä tekee mahtavia löytöjä, kuten mä tänään. Löysin aivan ihanan paidan/tunikan ja tulin siitä tosi iloiseksi. Ennen joulua kävin myös shoppailemassa Zizzistä parit mahtavat farkut, sattuikin hyvin koska edelliset kului just puhki... Tänään oli myös kiva päivä, koska näin pitkästä aikaa kaveriani, melko uutta tuttavuutta, mutta josta pidän todella. Meissä on paljon samaa. Käytiin syömässä shoppailujen jälkeen ja oli ihana höpistä tyttöjen juttuja! Kotiin tullessa pistin kynttilöitä palamaan joka paikkaan, onneksi koti on niin puhdas (harvinaista herkkua), ettei siivota tarvitse. Tehdään miehen kanssa ruoaksi chicken wingsejä texas pete -kastikkeessa, ristikkoperunoita sekä jalapenopopperseja. Ei mitään laihissapuskaa ;)

Lopuksi mä haluan linkittää tänne kauniin ja herkän biisin, joka on muhun iskenyt vasta Erinin versiona. Kaija Koon alkuperäisestä biisistä oon napannut tuohon otsikon alle tekstin. Itse haluaisin päästä vapaaksi tästä ylipainosta, jonka vankina olen koko ikäni ollut, ja joka on vaikuttanut mun koko elämääni, mun persoonan kehitykseen, itsetunnon kehitykseen, siihen millaisia ihmisiä olen saanut tai jäänyt saamatta elämääni sekä ylipäätään niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin.

"En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on."



Ihanaa ja rentouttavaa perjantaita kaikille!


torstai 27. joulukuuta 2012

Mielikuvaharjoittelua?

Tuntui siltä, että haluan hieman uudistaa blogini ulkonäköä, edellinen oli jotenkin liian harmaa nykyiseen olotilaan. Liian pirteää en kuitenkaan halunnut tehdä :) Uskon että aktivoidun blogissani enemmän, nyt kun superdieettikin alkaa. Mä toivon, että siitä löytyy keino mun painonpudotukseen. Ja tämä blogini saa olla yksi motivaattori.

Yksi syy taas löytyi lisää pudottaa painoa. Kaunis joululahjaksi saatu kaulakoru/riipus, joka kiristää kaulan ympärillä. Samoin mun kengännumero on kasvanut pari numeroa viimeisten vuosien aikana, kun painokin on noussut. Jouluvalokuvissa katson itseäni ja tunnen häpeää, en mä koskaan ole ollut näin iso.

Mä oon päättänyt noudattaa superdieetin ruokavaliota todella tarkasti, vaikka pari ongelmakohtaa superdieetin aikana tuleekin. Pari juhlaa + laivareissu. Mutta aion tehdä tarkan suunnitelman sitten lähempänä niiden ajankohtia.

Yksi tapa lisätä motivaatiota, on mielikuvaharjoittelu. Täytyy keskittyä siihen ihan oikeasti. Kuvitella, millainen olo on, kun tavoite on saavutettu ja on ihan oikeasti onnistunut edes jossakin elämässään! Saanut toteutettua yhden suurimman unelmansa! Millainen olo silloin mahtaakaan olla. Löysin hyvän kuvan aiheeseen, ja se oli pakko jättää tuonne reunallekin itselleni (ja lukijoille) motivaattoriksi.


P.S. Toivottavasti voisin vuoden päästä kirjoittaa samankaltaisen tekstin, kuin Jelissa omassa blogissaan: http://jelissa-everystepmatters.blogspot.fi/2012/12/vuosi-2012-itsensa-loytamisen-vuosi.html
Ihan mahtava saavutus ja kirjoitus.





keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun aikaa


Niinhän se taas on, että joulu on mennyt ja uusi vuosi on lähellä. Joulun odotus on ihanaa, jännittävää ja hauskaa. Rakastan kodin koristelua jouluksi, lahjojen ostamista läheisille, miettimistä mitähän saan aviomieheltäni tänä vuonna, leipomista yms. Tänä vuonna onneksi saatiin valkoinen joulu koko Suomeen, se on parasta! Ihanaa, kun on lunta. Jouluna olimme reissussa sukulaisten luona, ja joulun aika sujui hyvin. Nyt on syöty jouluherkkuja, saatu lahjoja joulupukilta tietenkin sekä vietetty aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.

Parasta joulussa on nähdä lasten ilo ja jännitys. Meidänkin joulun vietossa oli lapsia, ja voi että he olivat niin suloisia jännittäessään joulupukkia ja avatessaan lahjoja :) Hirmuinen vauvakuume iski taas. Syötyä tuli, mutta ei älyttömästi. Söimme kerran päivässä jouluruokaa ja sitä pari lautasellista. Mutta se oli siinä, muuten ei tullut naposteltua juuri mitään - illalla sitten pari kinkkuvoileipää. Suklaata söin ehkä parin kourallisen verran (paperikonvehteja). Karkkia tai muita makeita herkkuja meillä ei edes ollut, ja hyvä niin. Joululahjaksi sain karkkipussin, jota olen nyt syönyt, mutta olen iloinen ettei tullut syötyä liikaa. Nyt on oikeastaan ihan hyvä olo.

Lahjoihin olen todella tyytyväinen, vaikka kauhistuttaakin, kuinka paljon taas tavaraa tuli meidän kotiin. Ihan kuin sitä ei olisi tarpeeksi jo. Mitään turhaa ei kuitenkaan saatu, ja siitä olen iloinen! Parasta lahjaa mun on vaikea sanoa, mutta yksi niistä on rakkaudella ostettu kaulakoru, minkä sain mieheltäni. Ja toinen lahja, mikä teki mut iloiseksi, oli 10 uimalippua uimahalliin! Tuollainen tavaraton lahja tuottaa ihan älyttömästi iloa. Muitakin lahjakortteja sain mm. vaatekauppaan, sekä elokuvalippuja.

Superdieetti on ollut mielessä ja sehän alkaa 7.1. Olen jo henkisesti valmistautunut ruokavaliomuutokseen, ja unelmoin siitä, että vuodesta 2013 tulisi vihdoin mun onnistumisen vuosi, nyt on Mun Aika tehdä se! Tätä on odotettu ja toivottu kahdeksan vuotta, siinä onnistumatta. Jos vihdoin..?





Nyt on kuitenkin vielä herkuttelua edessä, uuden vuoden bileet tiedossa ja synttäreitäkin tulee juhlittua ennen superdieetin alkamista. Mä en malttais odottaa ensi viikkoon, jolloin superdieetin ruokavalio ja liikuntaohjeet tulevat esille. Hui.

Mites lukijoiden joulu sujui, tuliko jouluähky? Onko ihanaa, kun joulu on ohi?

Nyt vaan odottelemaan Uuden Vuoden juhlia!


Haasteet

Olen saanut haasteet Iirikseltä (http://aitikuosiin.blogspot.fi) sekä Alicelta (http://parasite-child.blogspot.fi). Kiitos! :)

Vastaan kysymyksiin, mutten pistä näitä nyt eteenpäin kun olen muutenkin vähän myöhässä ;)

Aloitetaan Iiriksen liikuntahaasteella:

Haaste: kerro kolme asiaa, joiden avulla saat itsesi lähtemään liikkumaan ja kolme asiaa jotka vaikuttavat siihen, että jäät kotiin neljän seinän sisälle. Jokaisen asian perään mieti myös sitä, miten voisit asiaa parantaa.

3 positiivista:


1. Energinen olo. Eli tekee mieli liikkua, ei väsytä ja tuntuu hyvältä lähteä liikkeelle.

2. Kun laihdutan ja syön terveellisesti, myös motivaatio liikkua on suurempi kuin muulloin.
3. Liikunta, jota aion harrastaa, on mieleistä! Esim. uimahalliin meno tai hyvä vetäjä (+ hyvät musat!) jumppatunnilla.

3 negatiivista:

1. Väsymys. Väsyttää työpäivän jälkeen ja on univelkaa, silloin en jaksa liikkua.

Miten voisin parantaa: Menen säännöllisesti nukkumaan niin, että saan yöllä tarpeeksi unta. Pimeänä aikana käytän kirkasvalolamppua ja syön vitamiineja monipuolisesti.

2. "Syömisputki". Kun herkutellaan paljon ja on epäterveellinen jakso taas menossa niin silloin en myöskään liiku. Miten voisin parantaa: Ruokavalio täysremppaan niin että pääsisin eroon laihdutus- ja syömiskausista. Niin, että saisin ympärivuotiseksi terveellisen ruokavalion sekä säännöllisen liikunnan, silloin voi myös herkutella säännöllisesti (mutta harvemmin)!!

3. En pidä liikunnasta ylipäätään. Olen lihava enkä taivu mihinkään suuntaan, hengästyn helposti, en saa tehtyä kaikkia liikkeitä, tasapaino on huono jne. Liikunta vaan on epämiellyttävää, kun on näin hiton isokokoinen! Miten voisin parantaa: Toivon todella, että vuosi 2013 on mun vuosi. Silloin saan toivottavasti painon alaspäin ja unelmani toteutettua säännöllisestä elämästä. Kun saan painon alaspäin, ihan varmasti liikuntakin tuntuu mukavammalta ja jään siihen koukkuun helpommin. Alkuun ehkä panostan sellaisiin lajeihin, joita myös näin isona on helppo tehdä ja onnistumisen tunne on suuri (kuten vesijuoksussa tai kävelyssä).

Ongelma liikkumisessani on myös se, että tavoittelen aina liian suuria. Pitäisi kokeilla pieniä tavoitteita kuten 15-20min kävelylenkki päivittäin, eikä kahden tunnin lenkki kerran kuukaudessa.

Kiitos Iiris, sait minut pohtimaan liikkumistottumuksiani (joita ei siis edes ole :D)!


Sitten Alicen haasteeseen. 

1. Oletko ikinä vahingoittanut tahallasi ketää muuta kuin itseäsi?
Pakko sanoa, että olen. Olen vahingoittanut joskus sanomalla ilkeästi tilanteessa, jossa olen todella ärsyyntynyt ja mua on loukattu. Silloin sanon asioita, joita kadun myöhemmin. Muistan myös lapsuudesta satuttaneeni fyysisesti joitain kavereita tai pienempiäni, ja nautin heidän loukkaantumisestaan, ja olen pohtinut tämän johtuvan omasta sisäisestä pahasta olosta, koska lapsuuteni oli turvaton.

2. Minkä väriset silmät sinulla on?

Vihertävän ruskeat.


3. Millainen ensi-ihastuksesi oli?

Vaalea ja sinisilmäinen. Olin 5-vuotias, ja pussasin väkisin ihastukseni kohdetta.. Olen ollut ihan aina ihastunut johonkin, ala-asteellakin oli joka vuosi uusi ihastus!

4. Milloin viimeksi olet ollut onnellinen?

En muista, koska olisin viimeksi tuntenut aitoa onnellisuutta. Jotenkin elän sellaista vaihetta elämässäni, etten oikein tiedä mikä minut tekisi onnelliseksi. Olen kadottanut onnen tunteen, jonka ennen sain pienistä arkisista asioita ja myös isommista juhlista (kuten joulusta). Olen kyllä ollut iloinen monistakin asioista, kuten jouluna kivoista lahjoista ja hyvästä ruuasta!


5. Mitä sarjoja seuraat televisiosta?

Just tällä hetkellä en mitään, syksyllä seurasin Maajussille morsianta. Monet sarjat jää katsomatta. Tykkään Greyn anatomiasta, Housesta, Breaking Badista, Täydellisistä naisista, Frendeistä, Sinkkuelämäästä, Smashista jne.


6. Kauanko olet kirjoittanut blogia? Miksi aloitit?

Kesästä asti. Ajattelin löytäväni motivaation etsiä terveellisiä elämäntapoja tätä kautta, ja jotenkin myös koin tarvitsevani paikan, jonne purkaa ajatuksia tästä laihdutuksesta, koska mies ei jaksa loputtomiin terveysjuttuja kuunnella ;)


7. Missä haluaisit asua?

Unelmani olisi asua ulkomailla, ainakin vuoden tai kaksi. Koen, että ihminen itse tekee elämänsä, ja elämä on kuitenkin melko lyhyt. Ulkomailla asuminen edellyttäisi kuitenkin monenlaisia järjestelyjä ja toisaalta en tiedä, ahdistaisiko koti-ikävä liikaa. En oikein tiedä olenko onnellinen nykyisellä kotipaikkakunnallani, vai haluaisinko takaisin lapsuuden maisemiin. Nää on näitä pohdintoja, jotka näköjään ovat osa mun nykyistä elämänvaihetta. Toisaalta olen ihan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. 


8. Millainen ihminen haluaisit olla?

Kirjoitin pitkät pätkät adjektiiveja, jollainen haluaisin olla, jotta toiset hyväksyisivät minut. Teksti oli pakko pyyhkiä pois, koska tajusin että ainoa asia millainen haluaisin olla, olisi olla onnellinen. Haluaisin olla tyytyväinen omiin valintoihini, olisin onnellinen siitä, miten kohtelen muita ihmisiä ja ylipäätään elämääni. Haluaisin myös hyväksyä itseni sellaisena kuin olen (asia jota työstän) ja myös toivoisin sitä muilta.


9. Millainen on normaali päivä elämässäsi?

Herään aamulla väsyneenä ja lähden töihin. Ajan kiireellä työpaikalle ja joskus olen myöhässä muutaman minuutin. Ärsyttää, kun myöhästyn. Työpäivä menee mukavasti, tykkään työstäni. Kun pääsen töistä, käyn joskus kaupassa ja asioilla, ennen kotiintuloa. Kotona teen ruokaa, yleensä me katsotaan tv:tä kun syödään, sitten teen/tehdään kotihommia, mitä tarvitsee. Aina ei jakseta ja tulee sitten ilta oltua netissä tai katsottua tv:tä. 


10. Millaisissa väleissä olet vanhempiesi ja muun perheesi kanssa?

Hyvissä väleissä. Nykyään aikuisena uskallan sanoa mielipiteeni, joka aiheuttaa usein riitaa. Olen aina ollut kiltti enkä sanonut mitään pahaa. Riidat kuitenkin selvitetään heti.


11. Jos saisit kuulla, että sinulla on päivä elinaikaa, mitä tekisit?

Olisin varmaan niin järkyttynyt, etten pystyisi tekemään mitään. Mutta jos kysymys kuuluisi, että saisin tehdä ihan mitä vain yhden päivän aikana, niin lähtisin varmaan New Yorkiin tai Pariisiin! Siellä söisin kaikkea hyvää ja katselisin nähtävyyksiä - mukana tärkeimmät ihmiset eli mies, äiti, kummilapseni sekä paras ystäväni. Läheiset ihmiset ovat mulle kuitenkin tärkeämpiä, kuin ympäristö, jossa tärkeimpien ihmisten kanssa olen.



Kiitos Alicelle haasteesta, ja pahoittelut, että vastaaminen kesti! Tämä sai taas pohtimaan elämän prioriteettejä ja sitä, miksen oikeastaan ole onnellinen nykyisessä elämäntilanteessani..


torstai 20. joulukuuta 2012

Joulu tullut on

Ihanaa, kun joulu tulee! Joulukuu on mukavaa ja tunnelmallista aikaa. Lähdemme jouluksi pois niin pääsee myös vähän niinkuin lomalle.

Painoasiaa en ole stressannut nyt hirveästi, eihän se asioita mihinkään muuta. Viime viikolla koitin syödä kevyemmin ja paino putosikin kilon. Ihan normaalia ruokaa olen nytkin syönyt, en aina edes iltapalaa enkä herkkuja. Tänään tosin söin kebabrullan.. mutta olen tosi innoissani, koska ilmoittauduin Fitfarmin superdieettiin! Kuten joku viime tekstiin oli kommentoinut, ettei superdieetistä välttämättä ole apua, koska kärsin BED-syömishäiriöstä, niin haluan silti kokeilla. Ja uskon, että motivaatio ja vahva usko onnistumiseen määrittelee nimenomaan sen, onnistuuko vai ei. Tiedän ihmisiä, joilla on todella pitkä historia ylipainon ja laihdutuksen kanssa ja ovat onnistuneet superdieetin avulla. Siinä on niin selkeät ohjeet, enkä halua poiketa annetuista ohjeista.

Katsotaan, mitä siitä tulee. Odotukset ainakin ovat kovat. Olen myös saanut pari haastetta joihin en ole ehtinyt vastata. Katsotaan jos joku päivä saisin aikaiseksi :) Aktivoidun täällä blogissakin ihan varmasti taas enemmän superdieetin alkaessa 7.1.!

Nyt mä haluan toivottaa kaikille lukijoille RENTOUTTAVAA JA NAUTINNOLLISTA JOULUA! Jouluna ei kaloreita lasketa :)